 |
del.icio.us |
 |
Digg |
 |
Furl |
 |
|
 |
Rojo |
| Add to OnlyWire |
Venäjän keisarin arvonimen otti Pietari I Suuri laajennettuaan ja länsimaistettuaan Venäjää 1700-luvun alussa. Venäjä julistettiin suurvallaksi ja hallitsija Pietari Suuri Isänmaan Isäksi ja Koko Venäjänmaan keisariksi "(Vserossijski Imperator)". Lisäksi hänellä oli edelleen myös arvonimi "tsaari", mutta ei Venäjän vaan lukuisten muiden alueiden tsaarina. Näitä olivat mm. Kasanin tsaari, Astrakanin tsaari, Siperian tsaari, Taurian Kersoneson tsaari muiden arvonimien ohessa.
Sanat keisari ja tsaari ovat samaa alkuperää: molemmat johtuvat roomalaisesta Caesar-nimestä, jota alkujaan Rooman hallitsijat käyttivät arvonimenään imperator -termin ohella. Suomeen keisari-sana on tullut saksan kautta (Kaiser), mutta monissa muissa kielissä, myös venäjässä, sitä vastaa sana imperator tai jokin siitä kehittynyt muunnos.
Venäjän hallitsijoista on syytä puhua Venäjän keisareina Pietari Suuresta alkaen. Juuri Pietari liitti Venäjän länsieurooppalaiseen kulttuuriperintöön luomalla virka-asteikon tabel o rangah ja Ruotsin mallin pohjalta mukaillun aluehallinnon. Venäläisen rahvaan näkökulmasta "keisari" (ven. Император, imperator) - ja "tsaari" (ven. Царь) -termin välillä ei kuitenkaan ole käytännössä eroa. Venäläisessä puhekielessä keisareita nimitettiin Pietari Suuren ajan jälkeenkin tavallisimmin tsaareiksi ja nimitetään edelleenkin.
Matti Klingen mukaan Venäjän imperiumin keisari oli Suomen suuriruhtinaskunnan hallitsija nimenomaan keisarin arvonimellä. Venäläisille hän oli ja on edelleen puhekielessä tsaari. Suomalaisille nimitys suuriruhtinas oli tärkeä siksi, että sen perusteella esitettiin, ettei Venäjän keisarilla ollut Suomessa keisarin, vaan ainoastaan Ruotsin vuoden 1772 hallitusmuodon mukaiset valtuudet. Venäjän tsaari oli myös Puolassa nimellisesti vain suuriruhtinas maan kolmannen jaon jälkeen.
Venäjällä tsaarin aseman muuttui perustuslaillisemmaksi vuoden 1905 levottomuuksien johdosta 17. lokakuuta annetun manifestin ansiosta. Tosin valtakunnanduuman asema parlamentaarisena kansanedustuslaitoksena ei länsieurooppalaisen perustuslailisuuden näkökulmasta toteutunut. Tämän perustuslaillisen muutoksen vuoksi venäläisissä ja joissain englanninkielisissä lähteissä vuoden 1905 tapahtumista käytetään nimeä "1905 vallankumous".
Venäjän keisarit
- Pietari I (Pietari Suuri) (1682–1725)
- Katariina I (1725–1727)
- Pietari II (1727–1730)
- Anna (1730–1740)
- Iivana VI (1740–1741)
- Elisabet (1741–1762)
- Pietari III (1762)
- Katariina II (Katariina Suuri) (1762–1796)
- Paavali I (1796–1801)
- Aleksanteri I (1801–1825)
- Nikolai I (1825–1855)
- Aleksanteri II (1855–1881) – lakkautti maaorjuuden
- Aleksanteri III (1881–1894)
- Nikolai II (1894–1917)
- (Mikael II) (1917)
Mikael II:n asema viimeisenä Venäjän keisarina on ongelmallinen. Nikolai II luopui vallasta vallankumouksellisten painostuksesta ja luovutti kruunun veljelleen Mikaelille. Mikael suostui aluksi keisariksi, mutta pian luopui kruunusta. Nikolai II oli joka tapauksessa viimeinen keisarillista Venäjää todella hallinnut hallitsija. Vallankumoukselliset surmasivat Mikael ja Nikolai Romanovin vuonna 1918. Mikael II:n jälkeen Nikolai II:n perustuslailliset valtuudet siirtyivät sellaisinaan Venäjän väliaikaiselle hallitukselle, mikä tunnustettiin Suomessakin Suomen Suuriruhtinas Nikolai II:lle kuuluneen vallan haltijaksi.
Venäjän väliaikaisen hallituksen perustuslaillisuus hallitsijana päättyi sitä johtaneen Kerenskin julistautumiseen johtajaksi puolueiden kannattamien ministereiden erottua hallituksesta.