|
Article on other languages: |
Uusi Ruotsi (ruots. Nya Sverige) oli vuonna 1638 perustettu ruotsalaisten siirtomaa Delawarejoen ja -lahden molemmin puolin. Siihen kuuluneet alueet ovat nyt Pennsylvanian, Delawaren ja New Jerseyn osavaltioiden alueella. Siirtokunnassa eli ruotsalaisten lisäksi myös suomalaisia. Siirtokunnan keskuspaikkana oli Fort Kristina, joka sai nimensä Ruotsin kuningatar Kristiinalta. Uusi Ruotsi antautui Uusien-Alankomaiden joukoille 1655, minkä jälkeen se kuului hollantilaisille, kunnes englantilaiset valloittivat Uudet-Alankomaat lokakuussa 1664.
Lyhyt historia1600-luvulla Ruotsi oli Euroopan mahtimaita. Eräiden muiden suurvaltojen tavoin Ruotsikin halusi osansa Pohjois-Amerikasta. Vuonna 1637 se kokosi joukon innokkaita siirtolaisia, jotka olivat valmiita pitkään merimatkaan. Muodostettiin kauppakomppania. Uusien-Alankomaiden entisen kuvernööri Peter Minuitin johtamina siirtolaiset purjehtivat yli meren Kalmar Nyckelillä ja Fogel Gripillä saapuen Pohjois-Amerikan itärannikolle vuoden 1638 maaliskuussa. Maat Delaware-joen molemmin puolin kuuluivat lenape-intiaaneille, jotka myöhemmin opittiin tuntemaan nimellä delawaret. Ruotsalaiset tulivat hyvin toimeen intiaanien kanssa ja ostivat näiltä maata. Fort Kristinan jälkeen he rakensivat lisää linnakkeita, jotka saivat nimen Uusi-Göteborg, Uusi-Korsholma ja Uusi-Elfsborg. 1640-luvun aikana Uusi-Ruotsi koki lyhyen kukoistuksen kuvernöörinsä Johan Printzin alaisuudessa. Yhdysvaltojen nykyisen alueen itäosiin olivat ehtineet levitä Hollannin, Englannin ja Ranskan siirtokunnat, joiden perustaminen oli tapahtunut ennen ruotsalaisten tuloa. Uusien-Alankomaiden kuvernööri Peter Stuyvesant johti ruotsalaislinnakkeet vallannutta 317 sotilaan joukkoa. Linnakkeissa vastarinta katsottiin hyödyttömäksi. Vaikka Uuden Ruotsin aikakausi oli päättynyt, saivat niin ruotsalaiset kuin suomalaisetkin jatkaa asumistaan entisillä alueillaan Peter Stuyvesantin luvalla. Siirtolaisten alkuperäSiirtolaiset tulivat kaikkialta Ruotsin valtakunnasta, mutta varsinkin siirtokunnan loppuvaiheilla kasvoi suomalaisten ja Värmlannin metsäsuomalaisten osuus. Kun Mercurius-alus purjehti siirtokuntaan vuonna 1655, oli sen 106 matkustajasta 92 mainittu suomalaisiksi. Laivan kapteeni Johan Papegoja joutui hankkimaan suomenkielisen tulkin. Stuyvesantin edustaja Beeckman, joka toimi Altenna-nimiseksi muutetusta entisestä Fort Kristinasta käsin, kirjoitti vuonna 1662 alueellaan asuvan "16 perhettä, enimmäkseen suomalaisia". Suomalaisten suureen määrään vaikutti se, että Ruotsi halusi pienentää suomenkielistä väestöä itse Ruotsissa, ja että suomalaisia rikollisia ja sotilaskarkureita lähetettiin usein Uuteen Ruotsiin. Lähteet
Aiheesta muualla |
This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.