Uudenmaan maakunta:

Hakusana "Uusimaa" ohjaa tänne. Sanan muita merkityksiä on lueteltu sivulla Uusimaa (täsmennyssivu).

Uudenmaan maapinta-ala on 6 371,33 neliökilometriä eli 2,1 % Suomen maapinta-alasta. Maakunnan sisävesien pinta-ala on 398,71 km² ja meripinta-ala 3 762,54 km².^[2] Koko pinta-alasta merialueet pois luettuna sisävesien osuus on 5,9 % eli huomattavasti alle Suomen keskiarvon. Maakunnan väkiluku on 1 402 000. Uusimaa on ylivoimaisesti Suomen väkirikkain ja tiheimmin asuttu maakunta. Yli neljännes suomalaisista asuu Uudellamaalla.

Uusimaa ja etenkin sen rannikko on ollut perinteisesti ruotsinkielistä seutua, mutta Helsingin tultua Suomen pääkaupungiksi suomen kieli on yleistynyt Helsingissä ja sen ympäristössä ja on enemmistökielenä suurimmassa osassa maakuntaa. Suomen kielen asema vahvistuu, kun seudulle muuttaa väestöä muualta Suomesta, ja monissa kunnissa ruotsinkieliset ovat jääneet vähemmistöksi.

Uudellamaalla tuotetaan yli kolmannes Suomen bruttokansantuotteesta. Elinkeinorakenne on palveluvaltainen.

Aluejako

Uusimaa jakaantuu kolmeen seutukuntaan ja 24 kuntaan, joista puolet on kaupunkeja. Yksitoista kuntaa on kaksikielisiä.

Helsingin seutukunta

Lohjan seutukunta

Tammisaaren seutukunta

Historia

Uudenmaan alueella arvioidaan olleen asutusta ennen vuotta 7000 eaa. Tähän viittavat löydöt Askolasta (nykyisen Itä-Uudenmaan maakunnan alueelta) sekä erinäiset suolöydöt. Suomusjärven kulttuurin aikana 6500–4200 eaa. verraten tiheää asutusta oli muun muassa nykyisen Kirkkonummen ja Porvoon alueilla. Suomenlahden rantaviiva oli tuolloin 30–50 metriä korkeammalla kuin 2000-luvun alussa. Kampakeraamisena aikana nykyisen Uudenmaan alueelta lienee ollut kulttuurisia yhteyksiä Baltian maihin ja Uraliin päin. Myöhäiskampakeramiikka noin 2800–2000 eaa. oli lähinnä rannikkoseutujen keramiikkaa. Vasarakirveskulttuuri noin vuosina 2500–2000 eaa. toi alkeellisen maatalouden nykyiseen Lounais- ja Länsi-Suomeen. Kivikauden loppuvaiheessa eli Kiukaisten kulttuurin aikana asutuksen painopiste siirtyi kohti rannikkoa ja yhteydet länteen vakiintuivat.

Pronssikauden aikana rannikon yhteydet länteen yhä lisääntyivät. Nykyinen Uusimaa kuului läntisen pronssikulttuurin piiriin. Ilmasto kylmeni. Vanhemman rautakauden ajalta 1 eaa.–200 jaa. Uudenmaan alueelta on löydetty muutama kalmisto. Kun ilmasto alkoi lämmetä, Uusimaa hyötyi asemastaan vilkastuvan Idäntien varrella.^[3] Sen varrelle kehittyi kauppapaikkoja todennäköisesti muun muassa Hankoniemelle ja Helsingin edustalle.^[3] Sisämaan hämäläiset tekivät niissä kauppaa viikinkien kanssa.^[3] Uudenmaan väestön painopiste oli alueen länsiosassa, muun muassa Lohjalla, sekä Helsingin ja Porvoon alueilla.^[3] 1100-luvulle asti asutus oli yhä enimmäkseen tilapäistä, rannikko oli tuolloin virolaisten nautinta-aluetta. Myöhemmin alueesta tuli hämäläisten nautinta-aluetta ja näin sitä pidettiin Hämeen rantamaana. Vuonna 1191 suuruuden aikaansa elänyt Tanska teki valloitusretken Uudenmaan rannikolle, jonka asutus oli harventunut juuri mereltä tulevan vihollisen uhan takia.^[3] Uudenmaan yhteydet Viron rannikolle heikentyivät tämän vuoksi. Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan alueelta tunnetaan yksitoista muinaislinnaa.^[3] Ne ovat jääneet paikannimistöön Linnavuori- tai Linnamäki-nimisinä. Esimerkkinä mainittakoon Porvoon Linnamäki rautakautisine kalmistoineen ja keskiaikaisine linnoitusjäänteineen sekä luonnonsuojelullisine perinnebiotooppeineen.^[4]

Ristiretkien aikana (noin vuonna 1155, 1249 sekä 1293) Ruotsi alkoi saada jalansijaa nykyisen Suomen alueella. Rannikolle tuli uudisasutusta Ruotsista ja maanviljelyskulttuuri vakiintui Uudellemaalle ennen kaikkea Ruotsin Helsinglandista muuttaneiden siirtolaisten vaikutuksesta. Uudiskyliä kasvoi Vantaanjoen ja Keravanjoen alajuoksujen vehmaidelle rantaseuduille. Näin saivat nimensä Helsinki ja Uusimaa, joka pysyvän asutuksen kannalta oli verraten uutta maata. Maakuntana varhaisin maininta Uudestamaasta on vuodelta 1310, nimitys lienee vastannut lähinnä asutus- ja kulttuurialuetta. Ensimmäisenä kaupunkioikeudet Uudellamaalla sai Porvoo 1380-luvulla. Läntiselle Uudellemaalle perustettiin Raaseporin linna 1300-luvulla. Linnoitus hylättiin 1550-luvulla ja se raunioitui. Keskiajalla Uudellemaalle rakennettiin yhteensä neljätoista kivikirkkoa joista kolmetoista on säilynyt nykypäivään. Säilyneitä kirkkoja ovat muun muassa Espoon tuomiokirkko ja Pyhän Laurin kirkko Vantaalla sekä Lohjan Pyhän Laurin kirkko, joka on Suomen suurin keskiaikainen pitäjänkirkko.^[5] Vihdin kirkko on raunioina.^[6]

Uudenmaan ainoa keskiaikainen kaupunki Porvoo perustettiin vuonna 1346 (nykyisen Itä-Uudenmaan alueelle). Yhteydet Viroon elpyivät. Kustaa Vaasa hyödynsi lisääntyvän vuorovaikutuksen ja perusti Tammisaaren 1546 sekä Helsingin 1550. Uudestamaasta ja Hämeestä muodostettiin maaherrakunta vuonna 1620. Uudenmaan lääni erotettiin omaksi hallintoalueekseen vuonna 1831. Vuonna 1997 siitä tuli osa Etelä-Suomen lääniä ja samalla perustettiin nykyinen Uudenmaan maakunta sekä Itä-Uudenmaan maakunta.

Ruotsin ja Venäjän välisten sotien aikana 1700-luvulla Venäjän luoteisraja siirtyi lännemmäksi aina Kymijoelle asti. Uudenmaan rannikolle rakennettiin linnoitusketju Loviisasta Hankoon. Päälinnoitus oli Sveaborg eli Suomenlinna. Suomen pääkaupunki siirrettiin Varsinais-Suomesta Uudellemaalle Helsinkiin Venäjän vallan myötä. Helsingin kehitys voimistui ja suomenkielisen väestön määrä ja osuus alkoi kasvaa nopeasti.

Suuri rantatie Turusta Viipuriin oli Uudenmaan valtaväylä vuosisatojen ajan 1300-luvulta alkaen. Tie kulki Perniön ja Tenholan rajalta Karjaanjoen yli Siuntion Pikkalaan. Reitti jatkui Kirkkonummen, Espoon ja Sipoon kautta Mäntsälänjoen yli Porvoon kautta Kymijoelle. Postiliikenne tiellä alkoi 1630-luvulta. Säännöllisiä postireittejä olivat Turku–Helsinki–Viipuri sekä Helsinki–Porkkala. 1600-luvulla Rantatien varrella edellytettiin olevan kievareita parin peninkulman välein. Sekä kievareiden palvelutasolle että tienpidolle asetettiin tarkkoja määräyksiä. Alkuperäistä tieuraa on säilynyt muun muassa Träskändan kartanon puistossa.

Luonto

Uudenmaan maaperä on peruskalliota: graniittia, gneissejä ja erilaisia seoskivilajeja. Alueen länsiosan kallioperälle ovat tyypillisiä liuskeisissa gneisseissä olevat kalkkikivijuonteet. Lohjan alueella on rikas kalkkikivivyöhyke ja kalkkikiven louhinnalla on siellä vuosisataiset perinteet. Lohjanjärven rannoille on kehittynyt omintakeisesti muodostuneita kalkkikivikallioita, kuten Ämmänuuneiksi kutsutut kalkkikivionkalot. Järvenpään ja Keravan alueella kallioperä on mikroliinigraniittista. Alueella on myös metamorfisia ja migmaatiittisia kivilajeja sekä granodioriittisten ja kvartsidioriittisten kivilajien nauha. Pohjois-Espoossa on laajoilla alueilla vallitsevana kivilajina mikrokliinigraniitti.

Pinnanmuodoltaan Uusimaa on yhtenäistä sisämaasta Suomenlahtea kohti viettävää rannikkomaata. Pienissä piirteissä maakunnan pinnanmuodot sen sijaan vaihtelevat runsaastikin. Keski-Uudellamaalle (ja nykyiselle Itä-Uudellamaalle) ovat ominaisia savikkomaat, joita halkovat Salpausselän rinteen lähteistä ja pikkujärvistä alkunsa saavat rannikkojoet. Rannikon tuntumassa on jyrkkäpiirteisiä avokalliomaastoja. Maakunnan korkeimmat mäet ja vuoret sijaitsevat alueen länsiosissa, esimerkiksi Keinumäki (162 m) ja Mankoolin kukkula (161 m). Nummi-Pusulassa sijaitseva Lintukiimanvuori (153 m) on tunnettu näköalapaikka. Voimakas murtumasysteemi tekee Uudenmaan mäistä ja vuorista jyrkkäseinäisiä. Hiidenkirnuja esiintyy muun muassa Hangossa ja Vihdissä. Itämeri-vaiheiden muinaisrannat ovat jättäneet maisemaan jälkensä paikoittaisina törminä.

Uudenmaan maalajit muodostuivat mannerjään sulaessa. Kun mannerjää pysähtyi paikoilleen sadoiksi vuosiksi, syntyivät salpausselät ja Lohjanselkä. Niiden eteläreunoille kerrostui karkeampaa maa-ainesta hienojakoisemman aineksen kulkeutuessa kauemmaksi synnyttäen silloisen meren pohjaan nykyiset viljavat savikot. Kun jään reuna alkoi Salpausselkävaiheen jälkeen vetäytyä, Lohjanselkä salpasi luoteispuolelleen läntisen Uudenmaan järviseudun. Siellä on maakunnan laajin yhtenäinen vesistö, Lohjan reitti, johon kuuluvat Uudenmaan suurimmat järvet Lohjanjärvi (122 km²) ja Hiidenjärvi (29 km²).

Uudenmaan rannikkovyöhyke on erittäin rikkonainen. Merenrannikon lahdet kuten myös sisämaan kapeat järvet ja joet kulkevat usein kallioperän suorissa, jyrkkärinteisissä murroslinjoissa. Useat merenlahdet työntyvät syvälle sisämaahan, kuten Espoonlahti ja Pohjanpitäjänlahti. Niemistä pisimpiä ovat taasen Hankoniemi, Upinniemi ja Porkkalanniemi. Uudenmaan ulkosaaristossa on lukuisia pieniä kalliosaaria, luotoja ja kareja. Sisäsaaristossa saaret ovat isompia, kapeiden salmien toisistaan erottamia. Maanviljelyksen ja asutuksen osuus kasvaa mantereen läheisyydessä. Huomattavimpia saaristoalueita ovat Tammisaaren saaristo sekä Porvoon ja Pellingin saaristot nykyisen Itä-Uudenmaan alueella.

Läntisen Uudenmaan yleisin metsätyyppi on käenkaali-mustikkatyyppi, Keski- ja Itä-Uudellamaalla vallitsee mustikkatyyppi. Kasvillisuus on pohjoisempaan Suomeen verrattuna rehevää. Suurin osa Suomen lehtoalueista sijaitsee joko Uudellamaalla tai Varsinais-Suomessa. Arat hedelmäpuut, kuten kirsikka, päärynä ja luumu menestyvät Uudenmaan puutarhoissa. Tammi ja saarni kasvavat luonnossa harvinaisina Uudellamaalla, jossa ne ovat levinneisyytensä pohjoisrajalla. Kanta-Hämeen maakunnan puolella niitä ei juurikaan tapaa. Laajoja lehtoalueita jaloine lehtipuineen on varsinkin Lohjan ja Hangon seuduilla. Tammi muodostaa muutamissa paikoissa jopa laajahkoja sekametsiä, varsinkin maakunnan länsiosassa ja muutamissa paikoissa pääkaupunkiseudulla, kuten Vantaalla Tammiston suojelualueella. Myös pähkinäpensas on yleinen Uudenmaan lehdoissa. Valkovuokko on maakunnan nimikkokasvi, mikä on osuvaa, sillä keväisin huhtikuun lopulla ja toukokuun alussa Uudenmaan runsaat lehdot peittyvät valkovuokkomereen. Koilliseen mentäessä kasvillisuus muuttuu karummaksi, mutta myös Itä-Uudellamaalla on etenkin savikkoalueilla varsin rehevää kasvillisuutta. Kaskenpolton seurauksena ja myös muuta Suomea lauhkeamman ilmaston vuoksi koivu ja leppä ovat yleistyneet, vaikkakin valtapuita ovat yhä kuusi ja mänty. Sisäsaaristossa kasvillisuus on samantyyppistä kuin mantereella, mutta ulkosaariston kallioilla on karua. Rannikon vesialueita leimaavat laajat ruoko- ja kaislakasvustot. Ulkosaarien ympärillä on rakkolevä- ja ulompana punalevävyö. Soita on Uudenmaan pinta-alasta (ml. Itä-Uusimaa) alle kymmenen prosenttia. Pääkaupunkiseudun luoteisosassa sijaitsee tuhansien hehtaarien laajuinen luonnonsuojelualue Nuuksion kansallispuisto karuine kalliomäkineen ja kosteine kuusivaltaisine rotkoineen ja rämeineen.

Ilmasto

Uusimaa kuuluu eteläisimmiltä osiltaan sekä Lohjanjärven alueella hemiboreaaliseen ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeeseen. Pääosin ilmasto on kuitenkin eteläboreaalista kuusivyöhykettä. Maakunta sijaitsee manner- ja meri-ilmaston välissä, joten paikalliset erot lämpötiloissa ja sademäärissä ovat sangen suuret. Helmikuun keskilämpötila on -3...-6 °C. Heinäkuussa vastaava lukema on 16...18 °C. Vuoden keskilämpötila vaihteli Helsingissä kaudella 1986–2006 välillä 3,3 °C...7,2 °C. Terminen kevät saapuu Uudellemaalle maaliskuun lopulla, eli noin kuukautta aiemmin kuin esimerkiksi Lappiin. Sademäärät ovat varsinkin Uudenmaan rannikolla suurempia kuin Suomessa keskimäärin. Hyvinkään ja Vihdin säähavaintoasemilla keskimääräinen sademäärä kaudella 1971–2000 oli 626–647 mm^[7] ja Helsingissä 642 mm. Sadepäiviä oli Helsingissä samana aikana keskimäärin 109 vuodessa.

Meren pintaveden lämpötila Uudellamaalla on korkeimmillaan elokuun alussa, jolloin se Harmajassa on keskimäärin 16,3 °C ja Tvärminnessä 17,1 °C. Helsingissä havaittiin 22. tammikuuta 1907 korkein Suomessa mitattu ilmanpaine: 1 065,7 hPa.^[8]

Auringonpaistetunteja on rannikolla ja saaristossa enemmän kuin sisämaassa. Helsinki-Vantaan lentoasemalla oli kaudella 1971–2000 keskimäärin 1 742 aurinkotuntia vuodessa. Globaali- eli kokonaissäteilyn määrä oli samana aikana 3 387 MJ/m². Auringon säteilyteho on Hangossa talvipäivänseisauksen aikaan 68 W/m² keskipäivällä. Kesäpäivänseisauksen aikaan luku on 968 W/m². Hyvinkäällä vastaavat luvut ovat 54 ja 956 wattia.^[9] Helsingin leveydellä auringon korkeus keskipäivällä on noin 6° talvipäivänseisauksessa ja noin 53° kesäpäivänseisauksessa. Päivän pituus pimeimpänä vuodenaikana on Uudellamaalla kuutisen tuntia ja valoisimpana aikana noin 19 tuntia. Ero päivän pituudessa maakunnan eteläisimmän ja pohjoisimman osan välillä on talvi- ja kesäpäivänseisauksien aikana noin 20 minuuttia.

Väestö

Uusmaalaista esikaupunkialuetta Vantaalla helmikuussa 2008.

Uudenmaan maakunnan väkiluku vuodenvaihteessa 2007/2008 oli 1 389 052 (Väestörekisterikeskuksen tilasto). Vuonna 1560 Uudenmaan väestö keskittyi lähinnä jokivarsille. Kyliä ja yksittäistaloja oli 1 031. Maakunnassa oli tuolloin seitsemän kuninkaankartanoa ja 78 säterikartanoa. Liikenne tapahtui pääasiassa vesireiteillä. Maaliikenne oli vähäistä ja puolustuksellisistakin näkökohdista hankalaa. Satamien merkitys kasvoi 1800-luvulla ulkomaankaupan lisääntyessä. 1860-luvulla alkoi rautatieliikenne, ensin Helsingistä Hämeenlinnaan. Asutus kasvoi liikenteen solmukohdissa ja rautateiden lähellä. 1900-luvun alussa silloisen Uudenmaan läänin väkiluku oli 297 813 eli yhdeksäsosa koko maan väestöstä. Vuonna 1950 väkiluku oli 667 459 eli kuudesosa maan väestöstä. Vuonna 2000 entistä Uudenmaan lääniä suppeamman Uudenmaan maakunnan väkiluku oli 1 304 595 (25,2 % Suomen väestöstä). Suomen väkiluvun kasvusta vuosina 1960–2005 noin kolme neljäsosaa tapahtui nykyisen Uudenmaan maakunnan alueella. Vuosina 2000–2006 Uudenmaan muuttovoitto muista maakunnista oli 20 744 henkeä (tulomuutto 199 865, lähtömuutto 179 121).^[10] Muuttotappiota Uudeltamaalta on ollut lähinnä Itä-Uudellemaalle. Maahanmuuttajien määrä on maastamuuttoa suurempi. Vuonna 2005 ulkomaalaisia oli 4,1 % maakunnan väestöstä eli varsin vähän muiden Pohjoismaiden pääkaupunkialueisiin verrattuna. Noin puolet Suomen ulkomaalaisista asuu Uudellamaalla. Syntyvyys on Uudellamaalla selvästi korkeampi kuin kuolleisuus. Vuonna 2005 syntyi 16 574 henkeä (syntyvyysaste 12,2 promillea) ja kuoli 9 839 henkeä (kuolleisuusaste 7,2 promillea).

Ruotsinkielisten osuus väestöstä on laskenut muuttoliikkeen myötä. Koko maakunnassa ruotsia puhui äidinkielenään 7,6 % väestöstä vuonna 2005. Helsingin seutukunnassa luku oli 6,1 %, Lohjan seutukunnassa 2,6 % sekä Tammisaaren seutukunnassa 61,0 %. Alhaisin ruotsinkielisten osuus oli Hyvinkäällä ja Karkkilassa (0,7 %) ja korkein Tammisaaressa (81,7 %).

30. syyskuuta 2008 Helsingin osuus Uudenmaan maakunnan väestöstä oli 40,9 % (573 178 asukasta). Muun pääkaupunkiseudun osuus oli 31,7 % (443 963) ja muun Uudenmaan 27,5 % (385 145). Vuonna 2000 Helsingin osuus oli 42,6 %. Luku on laskenut selvästi 1960-luvulta, jolloin se oli noin 60 %. Vuonna 2005 pääkaupungin osuus koko maakunnan syntyneistä oli 36,8 % ja kuolleista 48,6 %. Espoon ja Vantaan yhteenlasketut vastaavat luvut olivat 35,7 % ja 22,8 %. Ennusteiden mukaan Helsingin väkiluku kasvaa tulevaisuudessakin hitaammin kuin maakunnan väkiluku keskimäärin.^[11]

Väestömäärän kehitys (vuoden 2008 maakuntajaon mukaan)

30. syyskuuta 2008 molempien Uudenmaan maakuntien yhteenlaskettu väkiluku oli Väestörekisterikeskuksen tilaston mukaan 1 497 628, josta Itä-Uudenmaan osuus oli 95 342. Molempien maakuntien yhteenlaskettu pinta-ala oli 1. tammikuuta 2008 Maanmittauslaitoksen mukaan 9 132,11 km². Väentiheys oli 164 as./maa-km² eli lähes kymmenkertainen Suomen keskiarvoon nähden.

Talous

Liike-elämän toimitiloja Helsingin Ruoholahdessa. Kuvassa 66-metrinen Itämerentorni.

Arvonlisäys eli bruttokansantuote Uudellamaalla oli vuonna 2005 yhteensä 53 155 miljoonaa euroa (35,6 % Suomen bruttokansantuotteesta). BKT asukasta kohden oli tuolloin 39 109 euroa eli 136,9 % Suomen keskiarvosta ja 157,3 % EU:n keskiarvosta. Tammisaaren ja Lohjan seutukunnissa BKT asukasta kohden oli koko maan keskiarvoa alempi. Yritysten toimipaikkoja maakunnassa oli 75 012 vuonna 2005. Tuloveroprosentti oli 17,85 vuonna 2006 (Suomi keskimäärin 18,30) ja verotulot asukasta kohti 3 250 euroa vuonna 2004 (Suomi 2 613 euroa).^[12] Useimpien suomalaisten pörssiyhtiöiden kotipaikka on pääkaupunkiseudulla. Suurimpia ovat Nokia, Stora Enso ja Neste Oil.^[13]

Uudenmaan elinkeinorakenne on vahvasti palveluvaltainen. Erityisesti yksityisen palvelusektorin osuus on huomattava. Valtion pääkaupungin ympärille on kerääntynyt kouluja, pääomaa ja työvoimaa. Varsinkin Kehä III:n ja pääradan varrella pääkaupunkiseudulla, Lohjan seudulla ja rannikolla on teollisuutta. Teollistuneimmat kunnat ovat Hanko, Lohja, Pohja ja Tammisaari. Uudenmaan teollisuus sai alkunsa 1600-luvulla kun Suomen ensimmäinen rautaruukki Mustio aloitti toimintansa 1616. Tämän jälkeen Länsi-Uudellemaalle perustettiin lukuisia rautaruukkeja, muun muassa Fagervikin ja Fiskarsin ruukit. Teollisuuden osuus koko Suomen teollisuudesta on noin viidennes. Suhteellisen eteläisen sijainnin ja hedelmällisen maaperän ansiosta maataloudenkin edellytykset ovat hyvät. Vuonna 2004 maaseutuyrityksiä oli 4 542.^[14]

Maakunnan työpaikkaomavaraisuus on yli 100 %. Vuonna 2004 alkutuotannossa oli 0,6 % työpaikoista, jalostuksessa 18,6 % sekä palveluissa 80,8 %. Vuonna 2007 maakunnassa oli työpaikkoja 721 884. Työmatkaliikennettä on ennen kaikkea pääkaupunkiseudun suuntaan kehyskunnista ja Itä-Uudeltamaalta. Työttömyys on Uudellamaalla Suomen keskiarvoa alempi. Vuonna 2007 työttömyysaste oli keskimäärin 6,0 % (Suomi 8,2 %), Lohjan seutukunnassa työttömyysaste oli alhaisin: 5,4 %. Pitkäaikaistyöttömien osuus työttömistä oli Uudellamaalla korkeampi kuin maassa keskimäärin.^[15]^[16]^[17]

Liikenne

Uudenmaan ja Viron välinen meriliikenne on vilkasta. M/S Viking XPRS matkalla Helsingistä Tallinnaan.

Länsiväylää Helsingin Lauttasaaressa ja metsätietä Vihdissä.

Uudenmaan liikennejärjestelmä on osa kolmea kansainvälistä liikennekäytävää: Pohjolan kolmio, Itämeren moottoritie ja Baltian reitti. Ensin mainittu yhdistää Pohjolan pääkaupungit toisiinsa sekä Keski-Euroopan ja Venäjän liikenneverkkoihin. Itämeren moottoritien tarkoitus on parantaa meriliikenteen kilpailukykyä merikuljetusten logistiikkaa kehittämällä. Yhteydet Helsingistä Keski-Euroopan satamiin ovat osa Itämeren moottoritietä.

Helsingin keskustasta on rautatieyhteys Turkuun, Tampereelle ja Pietariin. Helsinki–Turku -yhteys eli rantarata kulkee Karjaan kautta. Se sähköistettiin vasta 1990-luvulla, vaikkakin yhteyden itäinen osuus Helsinki–Kirkkonummi on Suomen ensimmäinen sähköistetty rataosuus. Päärata Tampereelle kulkee Keravan, Järvenpään ja Hyvinkään kautta. Rata on koko matkalta vähintään kaksiratainen ja sähköistetty. Sen Helsinki–Hämeenlinna -osuus avattiin 1862 Suomen ensimmäisenä henkilöliikenteelle tarkoitettuna rautatienä. Niin kutsuttu oikorata Keravalta Mäntsälän kautta Lahteen avattiin 2006. Ratayhteys on kaksiratainen ja sähköistetty, sen suurin sallittu nopeus on 220 km/h. Oikorata lyhensi Helsinki–Pietari junayhteyttä. Uudenmaan halki kulkee 1873 avattu 149 km pitkä sähköistämätön Hanko–Hyvinkää -rata, jolla on lähinnä tavaraliikennettä.^[18] Helsingistä Keravan kautta Porvooseen kulkeva rata on museokäytössä. Helsingin paikallisliikenne ulottuu Karjaalle, Riihimäelle sekä Lahteen. Pääkaupunkiseudulla on lisäksi Helsingin keskustasta Länsi-Vantaalle johtava Vantaankosken rata.

Uudenmaan tieverkko on Suomen tihein. Vuonna 2003 yleisiä teitä oli noin 4 660 kilometriä. Maakuntaa halkovat Helsingistä Turkuun (valtatie 1/E18), Tampereelle (valtatie 3/E12) ja Lahteen (valtatie 4/E75) johtavat moottoritiet (Turun moottoritie valmistuu syksyllä 2008). Pietarin suuntaan vievä valtatie 7/E18 kulkee moottoritienä Itä-Uudenmaan halki Helsingistä Koskenkylään. Valtatie 1:stä erkanee Vihdissä Poriin johtava yksiajoratainen valtatie 2. Helsingistä lähteviä valtaväyliä yhdistää Hangosta Porvooseen kulkeva valtatie 25/kantatie 55. Helsingistä Karjaalle johtaa kantatie 51, jonka moottoritieosuutta Espoon alueella kutsutaan Länsiväyläksi. Kivenlahden ja Kirkkonummen välinen kappale kantatie 51:stä on Suomen vilkkaimpia kaksikaistaisia yksiajorataisia teitä.^[19]

Uudenmaan maakunnan rekisteröity ajoneuvokanta oli 977 619 yksikköä 30. syyskuuta 2008. Niistä autoja oli 715 660. Autotiheys oli 112 autoa/maa-km² eli yhtä autoa kohden oli vajaa hehtaari maa-alaa. Henkilöautoja oli 627 849 eli 23,6 % manner-Suomen henkilöautokannasta. Henkilöautojen määrä tuhatta asukasta kohti oli 448. Helsingissä henkilöautoja oli 220 932 eli 385 henkilöautoa tuhatta asukasta kohti. Pääkaupunkiseudun kehyskunnissa henkilöautojen määrä on yli puolet asukasluvusta. Vuonna 2000 Uudenmaan maakunnassa oli 499 160 henkilöautoa, joten niiden määrä on lisääntynyt vuosisadan vaihteesta noin neljänneksen. Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan yhteenlaskettu autokanta 30. syyskuuta 2008 oli 777 100 kappaletta ja autotiheys 85,1 autoa/maa-km².^[20]

Uudenmaan kevyen liikenteen verkosto käsittää Tiehallinnon ylläpitämät yleisten teiden varsilla sijaitsevat väylät sekä kuntien hallinnoimat lähinnä taajamien katuverkolla sijaitsevat kevyen liikenteen väylät. Yleisten teiden varsilla lähinnä taajamissa on noin 660 kilometriä kevyen liikenteen väyliä. Ne täydentävät kunnallisia kevyen liikenteen verkostoja. Tyypillistä verkostolle on katkonaisuus. Maakunnalliset taajamia yhdistävät kevyen liikenteen väylät ovat vähäisiä.^[21]

Koulutustaso ja kirjastot

Uudenmaan väestön koulutustaso on varsin korkea. Yli kahdella kolmasosalla yli 15-vuotiaista on tutkinto. Erityisesti korkeakoulututkintojen osuus on maan keskiarvoa korkeampi.^[22] Maakunnan korkeakoulutus on keskittynyt pääkaupunkiseudulle. Laurea-ammattikorkeakoululla on toimipaikkoja pääkaupunkiseudun lisäksi Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla ja Lohjalla. Tammisaaressa toimii ruotsinkielinen ammattikorkeakoulu Yrkeshögskolan Sydväst. Lukioita Uudellamaalla (ml. Itä-Uusimaa) on yli sata, niistä ruotsinkielisiä on kuusitoista.

Uudellamaalla on noin sata kunnallista kirjastotoimipistettä. Kirjastot ovat verkottuneet kuuteen haku-ja varausjärjestelmään: Helmet, Kirkes, Lukas, Lukki, Porsse ja Ratamo. Suurin on pääkaupunkiseudun kirjastot yhdistävä Helmet, johon kuuluu noin 60 kirjastoa, sekä potilaskirjastoja, kirjastoautoja ja erikoiskirjastoja, kuten Kirjasto 10. Keski-Uudellamaalla toimii Kirkes, johon kuuluu Järvenpään, Keravan, Mäntsälän ja Tuusulan kirjastot. Raaseporin alueen eli Tammisaaren, Hangon, Inkoon, Karjaan, Pohjan ja Siuntion viisitoista kirjastotoimipistettä ja kirjastoautot kuuluvat Lukas-järjestelmään. Lukki-järjestelmä käsittää Karjalohjan, Karkkilan, Lohjan, Nummi-Pusulan, Sammatin ja Vihdin yksitoista toimipistettä sekä kirjastoautot. Porvoon seudun Porsse-järjestelmään kuuluu Pornaisten kirjasto ja Itä-Uudenmaan puolelta Askolan, Porvoon sekä Sipoon kirjastot. Ratamo-järjestelmään kuuluu Hyvinkään ja Nurmijärven kuusi toimipistettä sekä kirjastoautot. Hämeen maakunnan puolelta Ratamoon kuuluu Hausjärven ja Riihimäen kirjastot. Kirkkonummen kunnankirjastolla on kolme kiinteää toimipistettä sekä kirjastoauto.

Uskonto

Maanpuolustus

Maavoimien osalta Uudenmaan maakunta muodostaa yhdessä Itä-Uudenmaan maakunnan kanssa Etelä-Suomen Sotilasläänin, jonka alueella toimii viisi maakuntajoukkoa:

Terveydenhuolto

Uusimaa kuuluu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin HUSiin. Se on jaettu viiteen sairaanhoitoalueeseen:

HYKSin alueella toimii seitsemäntoista yliopistollista sairaalaa, muun muassa Meilahden, Jorvin ja Peijaksen sairaalat sekä useita erikoissairaaloita. Hyvinkään sairaanhoitoalueeseen kuuluu Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi ja Tuusula. Alueella on kaksi sairaalaa: Hyvinkään sairaala ja psykiatrinen Kellokosken sairaala. Lohjan alueeseen kuuluu Karjalohja, Karkkila, Lohja, Nummi-Pusula, Sammatti, Siuntio ja Vihti. Alueella on kaksi sairaalaa: Lohjan sairaala ja sen psykiatrisena yksikkönä toimiva Paloniemen sairaala. Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalueeseen kuuluu Hanko, Inkoo, Karjaa, Pohja ja Tammisaari. Alueella on niin ikään kaksi sairaalaa: somaattista hoitoa antava Länsi-Uudenmaan sairaala ja psykiatriseen hoitoon erikoistunut Tammiharjun sairaala. Porvoon sairaanhoitoalueeseen Itä-Uudellamaalla kuuluu Pornainen sekä Askola, Lapinjärvi, Liljendal, Loviisa, Pernaja, Porvoo ja Sipoo. Porvoon sairaala tarjoaa erikoissairaanhoitoa ja on vastuussa alueen erikoissairaanhoidon päivystyksestä.^[26]

Politiikka

Uudenmaan maakunta jakautuu Uudenmaan ja Helsingin vaalipiireihin. Uudenmaan vaalipiiriin kuuluu myös Itä-Uudenmaan maakunta kokonaisuudessaan. Helsingin vaalipiiri perustettiin vuonna 1952. Sen osuus eduskuntapaikoista oli vuoden 2007 eduskuntavaaleissa 21 paikkaa 200:sta. Vuosina 1954–2007 määrä on vaihdellut 19–22 välillä. Korkeimmillaan osuus oli vaaleissa 1970 ja 1972. Uudenmaan vaalipiirin osuus eduskuntapaikoista oli vuoden 2007 eduskuntavaaleissa 34 paikkaa. Maakunnan väestöosuuden kasvaessa määrä on kohonnut vähintään yhdellä edustajapaikalla jokaisissa vaaleissa 1950-luvulta lähtien. Kaikkiaan Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla oli 55 kansanedustajapaikkaa vuoden 2007 vaaleissa (27,5 % paikoista).

Merkittävä ero Suomen keskiarvoon puoluekannatuksessa on Suomen Keskustan alhainen kannatus. Helmikuussa 2008 sen osuus koko maakunnan edustajista oli 5/55. Kokoomukselle Uusimaa on ydinaluetta, puolueen osuus maakunnan edustajista oli 20/55. SDP:n kannatus on jonkin verran alempi kuin Suomessa keskimäärin. Puolueen osuus paikkajaosta oli 12/55. Vihreiden osuus paikoista oli 8/55. Puolueesta siirtyi yksi edustaja kokoomukseen helmikuussa 2008. Erityisesti Helsinki on vihreille keskeinen vaalipiiri. RKP:n osuus koko maakunnan edustajapaikoista oli 4/55.

Vuonna 1954 Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireistä valittiin yhteensä 34 edustajaa. Tuolloin sosialististen puolueiden osuus oli yli puolet, 18 paikkaa. Vuonna 2007 sosialistiset puolueet saivat yhteensä runsaan neljänneksen paikoista eli 15 paikkaa 55:stä.

Perinneruoat

Lähteet

Viitteet

↑ http://www.uudenmaanliitto.fi/index.phtml?s=46
↑ http://www.maanmittauslaitos.fi/default.asp?id=894&docid=4000
↑ ^3,0 ^3,1 ^3,2 ^3,3 ^3,4 ^3,5 Finlandia – Otavan iso maammekirja 1: Uusimaa, Kustannusosakeyhtiö Otava 1983, ISBN 951-1-07487-3, luku "Historia"
↑ http://www.nba.fi/fi/mjhporvoo
↑ C.J.Gardberg:Kivestä ja Puusta-Suomen linnoja, kartanoita ja kirkkoja, Kustannusosakeyhtiö Otava 2002, ISBN 951-1-17423-1, sivu 87
↑ C.J.Gardberg:Kivestä ja Puusta-Suomen linnoja, kartanoita ja kirkkoja, Kustannusosakeyhtiö Otava 2002, ISBN 951-1-17423-1, sivu 85
↑ http://www.vapo.fi/filebank/2306-9m606043_kurkisuon_yva-ohjelma_pieni_versio.pdf
↑ http://www.fmi.fi/saa/tilastot_5.html
↑ http://www.kemi.fi/kk021498/aurinko.html
↑ http://pxweb2.stat.fi/Dialog/Saveshow.asp
↑ http://www.vaestorekisterikeskus.fi/vrk/files.nsf/files/277672C2A8B89D33C22573EC0033F31C/$file/080131.htm
↑ http://www.intermin.fi/intermin/images.nsf/files/4f6ea99215cd96c1c22572f40041274b/$file/uusimaa.pdf
↑ http://www.largestcompanies.fi/default$/lev2-TopList/lev2Desc-Suurimmat_yritykset_(liikevaihto)/AdPageId-102/list-2/cc-FI/lang-FIN/
↑ http://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-08-31_001.html?s=0#7
↑ http://www.uudenmaanliitto.fi/files/981/UusimaaLukuina.pdf
↑ http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/06_tyoministerio/07_tilastot/02_aluekeskiarvot/seukun07.pdf
↑ http://www.intermin.fi/intermin/images.nsf/files/1906b2df439f80c3c22572f400354210/$file/yritysten_toimipaikkojen_maara_maakunnittain_2000_2005.pdf
↑ http://koti.mbnet.fi/hyundai/rata.htm
↑ http://www.tiehallinto.fi/servlet/page?_pageid=70&_dad=julia&_schema=PORTAL30&menu=2372&_pageid=71&linkki=613&julkaisu=380&kieli=fi
↑ http://www.ake.fi/AKE/Tilastot/
↑ http://www.uudenmaanliitto.fi/files/435/Liiteraportti_3_Liikenneselvitys.pdf
↑ http://www.intermin.fi/intermin/images.nsf/files/bb18d67661105a63c22572f400378f22/$file/tutkinnon_suorittaneet_maakunnittain_1998_ja_2005.pdf
↑ http://www.evl.fi/kkh/ktk/uskonnol.htm
↑ http://www.evl.fi/kkh/ktk/nelivuotiskertomus2000_2003/kehitys/yksi.htm
↑ http://www.mil.fi/index.dsp
↑ http://www.hus.fi/?path=1

Uudenmaan maakunta

Sisällysluettelo