Saab

Article on other languages:

del.icio.us del.icio.us
Digg Digg
Furl Furl
Reddit Reddit
Rojo Rojo
Add to OnlyWire
Tämä artikkeli käsittelee Saab AB -yhtiötä ja sen valmistamia lentokoneita. Saab-automerkistä on erillinen artikkeli.


Saab AB on ruotsalainen lentokone- ja puolustusvälineteollisuudessa toimiva pörssiyhtiö (OMXS: SAAB B). Yhtiö harjoitti aikaisemmin myös henkilöautojen valmistusta, mutta tämä toimiala siirrettiin vuonna 1990 erilliseen yhtiöön (Saab Automobile AB), joka on ollut vuodesta 2000 alkaen General Motorsin omistuksessa.

Yhtiö perustettiin 31. elokuuta 1937 nimellä Svenska Aeroplan AB. Ruotsi oli tuolloin havahtunut siihen, ettei juuri toisen maailmansodan edellä saanut ostettua suorituskykyisiä hävittäjä- ja pommikoneita, vaikka asiakas olisi maksukykyinen. Tähän perustuen Ruotsi pyrki ja onnistui luomaan toisen maailmansodan jälkeen kansalliseen teolliseen kapasitettiin perustuvan hävittäjäilmapuolustuksen.

Yhtiö ei syntynyt tyhjästä, vaan taloudellisesti huonosti menestyneen edeltäjänsä Svenska Aero AB -yhtiön pohjalta. Tämä oli puolestaan syntynyt osana Saksan varusteluteollisuuden siirtoa muihin maihin - mm. Hollanti, Ruotsi, Suomi, Neuvosto-Venäjä, Sveitsi - 1920-luvun alussa. Ernst Heinkel ja Caspar-lentokonetehtaan johto (Bücker) pystytti Ruotsiin Svenska Aero-yhtiön, jolla oli kaksi tehtävää: tehdä lentokoneita mm. Ruotsille ja säilyttää saksalainen lentokoneteollisuuden taitotieto. Heinkel ja kumppanit palasivat Saksaan Hitlerin tultua valtaa. Heidän mukanaan meni Saksaan mm. ruotsalainen lentokonesuunnittelija Andersson, joka suunnitteli Bückerin koulukoneita ja palattuaan Ruotsiin mm. Saab Safir-koulukoneen.

SAAB sai niin suuren tuen Ruotsin valtiolta, että sen lentokoneet olivat käyttöönottonsa aikana suorituskyvyltään suurvaltojen koneiden tasolla 1950-luvulta lähtien aina JAS-39-koneeseen asti, joka ilmeisesti on yhtiön viimeinen miehitetty sotilasilma-alus.

Kylmän sodan lopulla, jolloin raskas panostus sotilasilmailuun ei enää saanut riittävää poliittista tukea, Saab pyrki siviilimatkustajakonemarkkinoille, mutta joutui vetäytymään niiltä. JAS 39 Gripen -hävittäjästäkin tuli British Aerospacen ja Saabin yhteinen myyntiartikkeli. Kansallisen lentotekniikan tulevaisuus on nyt Saabissa ilmeisesti miehittämättömien UAV-koneiden kehityksen varassa.

Saab AB:n valmistamia koneita

Hävittäjäkoneet

Pommikoneet

Saab 2000

Sotilaskoulukoneet

Koulukoneet ja rynnäkkökoneet

  • Saab MFI-15 Safari
  • Saab MFI-17 Supporter (Safarin sotilasversio)

Matkustajakoneet (syöttöliikenne-kokoluokka)

Lähteet

  • Andersson, Hans G.: Saab aircraft since 1937. Lontoo: Putnam, 1989. ISBN 0-85177-831-3.

Article keywords: saab los angeles, saab atlanta, saab new york, saab boston, saab philadelphia, saab dallas, saab part, elie saab, saab 9 3,

This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.